Uudenlainen nettikirpputori ponnistaa maailmalle
Uudenlainen nettikirpputori Vähänkäytetty.fi on noussut alle kahdessa vuodessa valtakunnalliseksi menestyjäksi. Seuraavaksi yritys aikoo kansainvälistyä Eurooppaan.
Vähänkäytetty.fi on noussut Suomen suurimmaksi, keskitettyyn logistiikkaan perustuvaksi nettikirpputoriksi, jossa asioiminen on helppoa ja turvallista.
– Intohimomme on tehdä palvelusta asiakkaille paras, helpoin ja luotettavin paikka tehdä kauppaa käytetyillä tavaroilla. Vähänkäytetty.fi on poistanut huijaamisen riskit ja tehnyt kuluttajien välisen kaupan helpommaksi, liiketoimintajohtaja Ossi Salo kertoo.

Uudenlaisen vertaisverkkokaupan asiakasmäärien kasvu on ollut huimaa.
Palvelua käyttää kuukausittain yli 50.000 suomalaista, ja käyttäjämäärät kasvavat koko ajan. Asiakkaat viettävät palvelussa yhä enemmän aikaa, ja suurin osa palaa palveluun uudestaan hyvinkin pian.
Sijoittajia mukaan toimintaan
Innovatiivisen vertaiskaupan menestys on tuonut pääomasijoittajia mukaan yritykseen. Pääomasijoittajien lisäksi MTV:n taustalla toimiva M4E-rahasto teki tuntuvan sijoituksen Vähänkäytetty.fi -palveluun.
– Nyt olemme kiivasta tahtia kansainvälistymässä. Pian pystymme tarjoamaan suomalaisille kirpputorimyyjille markkina-alueen, joka ei rajoitu vain Suomeen. Tavoitteenamme on tehdä ”rajat rikkovaa” vertaiskauppaa niin, että esimerkiksi suomalaisen myyjän tuotteet ovat ostettavissa lähes koko Euroopassa,
Salo visioi.
Tällä hetkellä yritys etsii sijoittajia ja kumppaneita kansainvälistymisen tueksi.
Tule kuuntelemaan 8.9.2016 BAF Live! tapahtumaan kun yrityksen perustaja ja liiketoimintajohtaja Ossi Salo kertoo idean syntymisestä ja liiketoiminnan ensimmäisistä askelista.
Vähänkäytetty.fi pähkinänkuoressa
Vähänkäytetty.fi –palvelun vahvuudet kuluttajien vertaiskaupassa perustuvat turvallisuuteen ja helppokäyttöisyyteen sekä innovatiiviseen, keskitettyyn logistiikkaratkaisuun
Käytännössä myyjän tarvitsee vain syöttää tuotteensa tiedot ja kuvat palveluun ja lähettää tuotteensa Vähänkäytetyn varastolle. Vähänkäytetty.fi huolehtii lopusta.
Palvelusta voi ostaa pientavaroita usealta eri myyjältä yhdellä ostotapahtumalla ja yhdellä toimitusmaksulla. Palvelua voi käyttää toisille käyttäjille anonyymisti, ja rahaliikenne hoidetaan luotettavien maksupalveluiden kautta.
Vähänkäytetty.fi ja sen logistiikkakumppanit Matkahuolto ja Posti takaavat, että tuotteet päätyvät turvallisesti oikeaan osoitteeseen. Vakuutetut paketit toimitetaan perille 1-2 päivässä.
Näin vaivatonta asiointi on
- Myyjä syöttää tuotetiedot ja kuvat palveluun. Sen jälkeen palvelun ylläpito ilmoittaa tuotteille lähetyskoodin, jolla tuotepaketit voi lähettää. Vähänkäytetty.fi huolehtii kaupanteon tästä eteenpäin.
- Palvelu huolehtii tuotelähetykset ostajalle.
- Myyjän ja ostajan tuotelähetykset on vakuutettu täydestä arvosta. Lähetysseurantaa helpottaa pakettikohtainen seurantanumero.
- Myyjä ei näy julkisesti myyjänä eikä vastaa tuotteita koskeviin kysymyksiin muilta palvelun käyttäjiltä. Hänen ei tarvitse luovuttaa tilinumeroaan tai henkilötietojaan vieraille.
- Myyntituotot tilitetään peruutus- ja palautusoikeuden päätyttyä myyjän asiakastilille, josta ne voi siirtää omalle pankkitilille, käyttää maksuvälineenä palvelussa tai lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.
- Jos tuote ei mene heti kaupaksi, automaattinen hinnoittelujärjestelmä tiputtaa myyjän asettamasta hinnasta 20 prosenttia pois kolmen viikon välein. Jos tuote ei mene kaupaksi kolmessa kuukaudessa, myyjä saa tuotteet halutessaan takaisin tai ne lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.
- Ostaja maksaa tuotteensa turvallisesti verkkopankilla, luottokortilla, laskulla tai osamaksulla.
- Ostokset toimitetaan asiakkaan valitsemaan Matkahuollon tai Postin jakelupisteeseen.