Hei kaikille ja aivan mahtavaa kesän alkua❣
Nimeni Tuulia Impiö ja olen Mejän tiimi oyn yrittäjä sekä perustaja Rovaniemeltä.
Reilu vuosi sitten esittelin juuri perustettua yritystämme täällä. Jännitys oli valtaisa tulisiko siitä omasta yrityksestä sellainen, jossa työntekijät viihtyvät ja asiakkaat saisivat sellaista palvelua kuin he oikeasti tarvitsevat.
Ennen kuin saimme omia asiakkaita päätimme auttaa toisia yrityksiä todella suuressa hoitajapulassa paikaten itse puolisoni sekä kahden työntekijämme kanssa sairaslomia ja akuutteja henkilöstö vajeita eri yrityksissä. Tämän ansiosta olemme päässeet tutustumaan eri hoivatyön ympäristöihin ja olemme saaneet todella hyviä yrityskumppaneita.
Syksyllä 2021 pääsimme aloittamaan oman kotihoidon ja kotiin vietävät palvelut. Toimimme ensin Rovaniemen kaupungin palveluseteli yrittäjinä, jonka jälkeen solmimme myös Rovaniemen kaupungin kanssa ostopalvelusopimuksen ikäihmisten palveluihin.
Aloittaessamme palvelut henkilökuntaamme kuului 4 työntekijää itseni sekä puolisoni mukaan lukien. Toimintamme kehittyessä yritykseemme on kuukausittain saapunut n. kolme uutta työntekijää. Tänään yrityksessäni toimii 24 hoitajaa ja asiakkaita meillä on n. 100.
Tulevaisuuden suunnitelmana yrityksellämme on tarkoitus laajentua laajemmalle alueelle Suomessa sekä mahdollisesti myös kansainvälisesti.
Tuulia Impiö,
toimitusjohtaja
Mejän tiimi oy