BAF 10 VUOTTA! BUSINESS PICNIC JA PALJON MUUTA
BusinessAngels Fi täytti kesäkuussa 10 vuotta ja 30.6 juhlittiin #baf10! Alla tapahtumassa pitämäni puheen runko joka samalla on aika hyvä historiikki menneestä. (pahoittelut vapaasta kirjoitusasusta)
t. Markku Mutanen
perustaja, managing partner,
2006 KUN SLUSH VIELÄ TARKOITTI LOSKAA
Vuonna 2006 aloitimme MaRi Consunlting & Investments nimellä. Omana ideanani oli kehittää rahoituspalvelua, missä pääomia ja sijoituksia pyrittäisiin matchaamaan keskenään ja yrityksemme saisi siitä palkkiota jota kuinkin samoin kuin parjaamani pankkien osakerahastot. Jos palautatte mieleen vuotta 2006 niin hirveästi ei ollut start-up huumaa päällä eikä joukkorahoitus ollut ainakaan meille tuttu termi. Slush tarkoitti loskaa ei mahtavaa mahdollisuutta suomalaisille yrityksille päästä SUOMESSA tutustumaan yhdessä paikkaa suureen määrään kansainvälisiä sijoittajia.
2008 BUSINESSANGELS.FI
2008 törmätiin Tapani Korhosen kanssa (edelleen hallituksen PJ) ensin linkedinissä ja sitten kahlattiin loskassa moottoripyörämessuille tuumaamaan ideaa. Tapani oli katsonut ehkä hieman liikaa Leijonanluola-ohjelmaa ja siitä sitten lähti BusinessAngels.fi idea. Kyseltiin FiValta tässä vaiheessa hieman mahdollisuuksia välittää rahoitusta ja joo hieman kärjistäen silloin melko untuvaisia poikia uhkailtiin lähinnä vankilalla jos vähääkään menette markkinalle ilman pankkitoimilupia. Tästäkin byrokratia viidakosta johtuen maanittelimme mukaan kokeneen lakimiehen mukaan omaksi business enkeliksemme. Ja olisiko ollut juuri juhannusviikolla kun saimme puristettua oman palvelumme ulos ja aloitimme tekemään myyntityötä.
KESÄ JA START-UP MUAILMA
Juhannusviikolla sijoittajien kontaktoiminen tai käytännössä siitä eteenpäin aina syyskuuhun asti ei ole hyvä idea. No poikkeuksen voi tehdä joku Petri, mutta muut on kalassa ja en tarkoita että kovasti etsittäisiin seuraavaa Supercelliä.
Tarkoitus oli saada oma platta (en viitsi kutsua sitä joukkorahoitusalustaksi, koska ei sitä nimeä käytetty silloin) tulille jo keväällä, mutta niinhän siinä kävi että raakile oli valmiina vasta juuri ennen juhannusta. No ei siinä mitään – puhelinta vain kouraan ja soittelemaan sijoittajille ja yrittäjille että olisi tällainen juttu eikä maksa paljoa.
Alussa pyysimme sekä sijoittajilta että yrittäjiltä kiinteää liittymismaksua palvelusta ja lisäksi yritykset sitoutuivat succesfeehen saamastaan rahoituksesta. No kuinka kävi. Lukuunottamatta muutamaa helmeä (mitkä neuvottelivat succesfeen hyvin rajatuksi) palvelun ottivat käyttöön yritykset jotka kepillä halusivat kokeilla jäätä eivätkä olleet itse sitoutuneita hankkeeseen. Taisipa yhdeltä suomalaiselta pelialan yritykseltä tulla pyydettyä liittymismaksua vaikka heillä taisi olla enemmänkin ajatus auttaa meitä. No ei tullut kauppoja tästäkään.
Ääripäänä tulee mieleen eräskin case missä onnistuin saamaa sijoittajan kiinnostumaan yrityksestä,mutta hän kummasteli minulle elokuussa kun ei koko heinäkuussa saanut yrittäjää vastaamaan puhelimeen..
MYYNTIHOMMIA
No nyt oltiin kammiossa piirretty hurjia lukuja exceliin ja kirjoiteltu salassapitosopimuksia ja vaikka mitä. Innoissamme businessangels.fi domainista toiveet olivat korkealla. Parin ensimmäisen viikon aikana sivuilla oli käynyt noin 17 kävijää YHTEENSÄ. No tästä alkoi sitten SEO asioiden opiskelu ja ihmettely. Ja täytyy muistaa että vuonna 2008 Facebook ja muut SoMe kilkkeet eivät olleet kaikkien huulilla.
Varmaan yksi alun mieleenpainuvimmista tapaamisista oli Eeron kanssa. Suomen leijonanluolasta tuttu hahmo olisi ollut hieno saada mukaan keulakuvaksi ja muutenkin alussa pyrittiin etsimään mukaan sijoittajia ja yrityksiä oikeastaan vailla mitään miettimistä mitä asioita eri tyyppiset asiakkaat haluaisivat. No pienellä vänkäämisellä palaveri järjestyi ja kahvitkin juotiin. Liirum laarumien jälkeen päästiin asiaan ja esittelin myös listalla olevat yritykset tai siis yrityksen no ei innostunut.. #munakana
No mistä niitä sijoittajia löytyy? Haastattelin Artoa MBA-tutkielmaani suomalaisten yritysten haasteista saada yksityistä pääomaa ja hän vinkkasi käymään FVCA:n kevätseminaarissa mikä sattui olemaan Rukalla. Ei hassumman kuuloinen reissu – sinne vaan. Muutama vuosi noissa tuli sitten sattumalta vietettyä lomaviikko juuri samoihin aikoihin Rukan lumilla.
Erityyppistä start-up sijoittaja tapahtumaa on tullut kierrettyä ja taidettiin me joskus alkuvuosina olla Slush-tapahtuman isoimpia sponsseja jonkinlaisella yt dillillä Timon kanssa.
Tummista sivuista ollaan saatu aika paljon palautetta ja taisi erään yrittäjän kommentti “ootteko te joku musta-aukko”. Tämä vähän pysäyttää ajattelemaan, että pitäisikö meidänkin tehdä jotain muuta kuin tarjota “platta”. Päätettiin siis alkaa järjestämään omaa tapahtumaa ja näin BAF Live! konsepti sai syntynsä. Ensimmäinen BAF Live! pidettiin joskun 2010 paikkeilla Bruuverin takahuoneessa ja olisiko siellä ollut 10 ihmistä. 2 yritystä 2 sijoittajaa ja pari mun tuttua ja muuten pakotettua..
JOUKKORAHOITUS PART 1.
Vuosien varrella verkostoihin oli alkanut kertymään myös melko paljon kansainvälisä kontakteja ja ihmiset kysyivät että miksi teillä on sivut vain suomeksi. Päädyttiin siihen että aletaan fokusoitumaan ja BusinessAngels.fi keskittyy tarjoamaan suomalaisille yrityksille palveluita rahoitukseen liittyen ja järjestää tapahtumat. Kansainväliseksi joukkorahoitus brandiksi aloimme kehittämään PocketVenture.com palvelua. FiVA:n tulkinnat joukkorahoitukseen liiittyvistä palveluista lievenivät ja niinpä kasattiin pieni oma rahoituskierros ja haettiin mukaan Team Finland hankkeeseen. Tässä vaiheessa Team Finland hype oli kovimmillaan ja meillekkin luvattiin kaikki ovet auki. Kiitos vaan kaikille virkamiehille pitkistä neuvotteluista, joihin hukkaantui useita päiviä ellei viikkoja tärkeää aikaa. Kirstille haluan erikseen sanoa KIITOS, avoimesta, luovasta ja järjestelmällisestä otteesta. Oli huikeea järjestää PocketVenture Live! taphtuma Bel Airissa Suomen residencissä ja muutenkin oli uskomatonta päästä heti reissun aluksi tapaamaan mm. Aplify.la porukoita muiden lähetystöjen edustajien kanssa. (eivät olleet edes vastanneet minun itse lähettämiin viesteihin) #konsulinkyydillä
PocketVenture.com palvelua pilotoitiin muailmalla mm. Los Angelesissa, New Yorkissa, Tokiossa, Seoulissa, Tukholmassa ja Tallinnassa ja vastaanotto oli erittäin positiivistä. Kymmenet yritykset ottivat palvelun käyttöön ja mikä tärkeintä saatiin myös heti aluksi muutamia transactioita pyörimään alustan kautta (pre-sales). Myyntiä tehtiin kaikille mantereille ja oli kyllä jännättävä nähdä miten esim. GM:n teknisen kehityksen johtaja tilasi nippusiteitä Suomesta (se hauis merkki)
Muailman valloituksen jälkeen palattiin Suomeen ja aloitettiin myös osakepohjaisen joukkorahoituksen tarjoaminen yrityksille. Toiminta alkoi muutaman yrityksen kampanjolla, joista kaksi meni maaliin asti. Olimme ajatelleet että sjoitussummat pyörisivät taskurahoissa, mutta olihan se kilautuksen paikka kun ensimmäinen 10.000t€ sijoitus pamahti tilille, no taskuraha sekin jollekkin. 6kk kerettiin käytännössä tätä pyörittämään ja sitten FIVA puutui peliin juuri ennen kesälomakautta ja ilmoitti että jatkossa taas vankila uhkaa jos jatketaan joukkorahoituksen väittämistä millään lailla.
JOUKKORAHOITUS PART 2.
BAF Live! tapahtuma oli alkanut keräämään käytännössä pelkällä puskaradio markkinoinnilla satapäisen osallistuja joukon ja paikaksi oli vaihtunut Helsingin ykkös yökerho ja muailman kuumimpien torstai bileiden näyttämö Kaarle XII. Sijoittaja rekisterimme ylitti 6000 henkilön rajan, mutta konkreettinen liiketoiminta oli edelleen hyvin pienimuotoista.
Kesällä 2014 pääsimme mukaan joukkorahoitukenvälityslain käsittelyyn ja ripeällä aikataululla se putkahti ulos tässä 2016 kevätlumille. Nyt suunnittelupöydällä on siis myös paluu sijoitusmuotoisen joukkorahoituksen välittäjäksi, mutta ehkä teemme tällä kertaa jotain uutta ja kuuntelemme teitä 😉
BAF FINANCE
Kun olin pieni poika mietin mistä niitä laskuja oikeen tulee. Vuonna 2006 vastasin erään suuren suomalaisen kuljetusliikenteen laskutuksesta ja alkoi tuo laskujen muodostuminen olemaan aika tuttu juttu. Matkan varrella on sitten tullut sotkeennuttua aika moneen projektiin missä laskutus on ollut yllättäen aina tapetilla, viimeistään siinä vaiheessa kun huomataan että kassa on jostain syystä tyhjä vaikka myynti on laukalla.
Tässä vuosien varrella olen pyrkinyt enemmän ja enemmän kuuntelemaan asiakkaita ja siitä se ajatus sitten lähti. Mitäpä jos tarjottaisiin yrityksille ketterä palvelu hoitaa yrityksen laskutus ja liitettäisiin siihen joustava rahoitus vaihtoehto. Ja niin syntyi LuottoRahoitus.fi
Hei olen Markku ja voisin ostaa laskusi takaisin.